Lukupiiri
Lukupiiri kokoontuu kuukausittain keskustelemaan ennalta sovitusta kirjasta. Kirjan ja kirjailijan on joku piirin jäsenistä lupautunut esittelelmään. Keskustelu on vapaata ja saattaa johtaa syvälliseenkin pohdintaan kirjan teemoista.
Keskusteluun osallistuminen ei edellytä kirjan lukemista.
Kokoontumisaika: Kuukauden 2. tiistai klo 14 - 15
Kokoontumispaikka: Kahvila Good Mood, Kauppatori 5 (Torin kulmassa)
Ohjaaja:
Leena Niittymäki
040 565 2911
leniittymaki@gmail.com
Lokakuun kirjana Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta
Herttainen ja lämminhenkinen, kaihoisa ja surumielinen. Nuo adjektiivit tulivat ensimmäisenä mieleeni, kun sain Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta -romaanin päätökseensä.
Tarinan pääroolissa on Pietro, joka asuu Milanossa vanhempiensa kanssa. Vanhemmat kaipaavat alati kaupungista vuorille, ja kesäisin perhe matkustaakin pieneen vuoristokylään vuosi toisensa jälkeen. Granan kylästä Pietro tekee isänsä kanssa retkiä lähivuorille. Kylässä hän tutustuu myös Brunoon, josta tulee pojan tärkeä kesien kaveri; pojasta, joka ei juuri vuoristosta pois vaan elää siellä vuoden ympäri toisin kuin Pietro.
Pietron äiti uskoo koulutuksen voimaan ja on valmis toimiin saadakseen Brunon kouluun. Vuoriston poika on lähes lukutaidoton, kun kotitilan työt menevät usein koulun edelle.
Poikien kesiin ei kuitenkaan kuulu koulu. Kesiin kuuluu laiduntavien lehmien paimentamista ja ulkoilmaelämää. Jälkimmäistä tarjoaa myös Pietron isä, jonka perässä poika kiipeää vuoristossa huippuja tavoitellen ja yrittäen ymmärtää isää, joka haluaa retkille aina uudelleen.
Mitään palkintoa siitä ei saanut: korkeammalle ei enää päässyt, muuten huipulla ei ollut mitään erikoista. Minä olisin mieluummin mennyt puronrantaan tai johonkin kylään.
Vuoristoretkillä on silloin tällöin mukana myös Bruno, joka ehkä Pietroa paremmin ymmärtää vanhemman miehen viehätyksen vuoriin.
Vuosien kuluessa Pietro kuitenkin etääntyy sekä Brunosta että isästään. Suurta dramatiikkaa ei etääntymisiin sisälly, kuten ei oikeastaan koko tarinaankaan. Kasvu kohti aikuisuutta vain joskus vie kauas ihmisistä, jotka ovat olleet tärkeä osa elämää. Silti on selvää, että isän ja pojan välinen suhde on hyvin merkityksellinen ja jättää jälkensä Pietroon. Olisiko poika päätynyt ilman isäänsä koskaan Nepalin vuorille?
Vuoristo on tarinassa tavalla tai toisella läsnä oikeastaan koko ajan. Se vaikuttaa ihmisiin eri tavoin ja muistuttaa myös arvaamattomuudestaan.
Kahdeksan vuorta on haikean kaunis kasvutarina, joka ei paisuttele. Kerronta on lempeän ymmärtävää ja rauhallista. Romaani vie raikkaaseen vuoristoilmaan ja antaa tilaa hengittää.
Paljon sen jälkeen, kun olin lakannut kulkemasta polkuja isän perässä, olin oppinut häneltä, että joidenkin ihmisten elämässä on vuoria, joille ei voi palata.
Marraskuun kirjana Juha Itkosen Huomenna kerron kaiken
Kirja muistelusta, elämästä, jossa ei ole uusintoja. Kertomus on rakennettu värisyttävän todellisen tuntuiseksi, päähenkilö pääsee lukijan nahan alle ja herättää pohtimaan ihmiselämää. Lasse ja Marja löytävät toisensa uudelleen viisikymppisinä, ja romanssi leimahtaa liekkeihin kuin elokuvissa. Kertomus on kiihkeä ja tarkastelee kliseittä läheisyyttä, himoa ja rakkautta. Lassen ja Marjan rakkauskupla ei ole kuitenkaan puhkaisematon; elämä pistelee siihen reikiä salaisuuksien ja sattumusten kautta. Kirjan koskettavuus ei synny erityisen dramaattisista juonikäänteistä vaan ajatuksista, virkkeistä ja sanoista, jotka piirtävät tarkasti esiin elämän armottomuuden.
Suosittelen erityisesti laadukkaasta ja kypsästä kerronnasta sekä ajatuksia herättävistä romaaneista nauttiville!
Aleksandra, Tampere Kauppakeskus Koskikeskus - 29/06/2025
Joulukuun kirjana Lisa Ridzénin Kurjet lentävät etelään
Pakahduttavan kaunis romaani elämän viimeisistä päivistä
Kurjet lentävät etelään on lämmin, maanläheinen tarina vanhan miehen viimeisistä päivistä, tunteiden ilmaisemisen vaikeudesta, isyydestä, elämänmittaisesta ystävyydestä ja anteeksiannosta.
Bo elelee kaksin rakkaan koiransa Sixtenin kanssa – vaimo on joutunut hoitokotiin, välit poikaan ovat etäiset ja paras ystävä asuu kaukana. Pitkiä päiviä rytmittävät lähinnä kotihoidon käynnit. Kun Bon voimat hiipuvat, alkaa keskustelu siitä, mitä koiralle pitäisi tehdä, ja Sixtenin menettämisen pelko laukaisee tunteiden ja muistojen vyöryn. Kuinka Bo osaisi osoittaa pojalleen rakastavansa tätä, ennen kuin on liian myöhäistä?
Lisa Ridzén maalaa lukijan eteen pohjoisruotsalaisen jäyhän miehen mielenmaiseman taitavin, rakastavin siveltimenvedoin ja kuvaa meitä kaikkia odottavaa vanhuutta kauniisti, haikeasti ja raadollisen rehellisesti.
”(Ridzén) kuvaa Bon elämää niin uskottavasti, että teksti tuntuu kertovalta journalismilta. Muutaman luvun luettuani tajusin, että Bo on niitä romaanihenkilöitä, jotka jäävät pitkäksi aikaa mieleen viipyilemään.” – Gefle Dagblad